aarnivalkea 01_1200px
aarnivalkea 04_1200px
aarnivalkea 03 neliö_1200px

Aarnivalkean koulun rakennushistoriaselvitys

Sijainti Tapiola, Espoo | Laajuus 3500m2 | Tilaaja Espoon kaupunki | Selvitystyö valmistunut 2017

Aarnivalkean koulu, alkuperäiseltä nimeltään Tapiolan kansakoulu, sijaitsee Espoossa Tapiolan kaupunginosassa Silkkiniityn pohjoispuolella Aarnivalkeantien varrella. Koulurakennus kehystää kolmelta sivulta etelään avautuvaa vehreää sisäpihaa, ja laaja hiekkakenttä koulun eteläpuolella yhdistyy Silkkiniittyyn. Kouluun kuuluu kolme alun perin opettaja-asunnoiksi rakennettua yksi- ja kaksikerroksista rivitaloa, jotka muodostavat oman pihapiirinsä tontin luoteisosaan.

Koulu ja Aarnivalkean alue kuuluvat Tapiolan toiseen rakennusvaiheeseen. Espoon kunta osti tontin Asuntosäätiöltä, joka omisti Tapiolan maat. Vuoden 1956 alussa Espoon kunta järjesti kutsukilpailun koulun ja siihen liittyvien opettajien asuntojen suunnittelusta. Kilpailun voittivat arkkitehdit Kaija ja Heikki Siren ehdotuksellaan ”Lux”. Vuonna 1957 valmistuneen yksikerroksisen koulurakennuksen modernin pelkistetty ulkomuoto on hyvä esimerkki koulurakentamisen uudistumisesta 1950-luvun loppupuolella.

Laatimamme rakennushistoriaselvitys käsittää sekä Aarnivalkean koulun että siihen liittyvät entiset opettajien asunnot. Tutkimus pyrkii suhteuttamaan Aarnivalkean koulua 1950- ja 1960-lukujen vaihteen kouluarkkitehtuurin kehitykseen ja vertaamaan Aarnivalkeaa muihin saman aikakauden kouluihin, pääpainon ollessa Espoon kouluissa. Lisäksi on pyritty tarkastelemaan Aarnivalkean koulua osana Tapiolaa ja Sirenien tuotantoa.

Tapiola on Suomessa laajin ja merkittävin esimerkki toisen maailmansodan jälkeisestä lähiöiden ja asuintalojen suunnitteluideologiasta, jota uuden polven suunnittelijat sovelsivat luodakseen kokonaan uuden kaupunkiyksikön palveluineen ja työpaikkoineen. Entisen Hagalundin kartanon maille 1950-luvulta lähtien rakennettu ”new town” -tyyppinen avara ja vaihteleva puutarhakaupunki kuuluu kansainvälisen DOCOMOMO-järjestön hyväksymään valikoimaan suomalaisen modernismin merkkiteoksia 1920-luvun lopulta 1970-luvulle.

Aarnivalkean koulu on historiallisesti, maisemallisesti ja rakennustaiteellisesti arvokas moderni yksikerroksinen ja horisontaalinen koulurakennus. Kohteella on historiallista arvoa edustaessaan 1950-luvun uraauurtavaa kouluarkkitehtuuria ja on osa Tapiolan merkittävää aluerakennushanketta. Aarnivalkean koulussa tehdyt ratkaisut vaikuttivat kouluarkkitehtuurin kehitykseen pitkälle 1960-luvun puolelle.

Kohteella on maisemallista arvoa, koska se sijaitsee näkyvällä paikalla Tapiolassa Silkkiniityn yhteydessä. Arkkitehtuurin horisontaalisuus on keskeinen osa maisematilan avointa luonnetta. Kohteella on rakennushistoriallista arvoa, koska sen omaperäiset arkkitehtoniset ratkaisut kuten valon käyttö, pelkistetty muotokieli ja yksinkertainen materiaalimaailma on viety läpi kokonaisvaltaisesti. Rakennus on säilynyt hyvin massoittelultaan ja sisätilojen rakenteeltaan. Detalji- ja materiaalitasolla on tapahtunut enemmän muutoksia, jotka vaikuttavat tarkkaan harkittujen ja yksinkertaisten rakenteiden ja yksityiskohtien mittasuhteisiin. Muutokset vähentävät jonkun verran koulun rakennustaiteellista arvoa.

aarnivalkea 03 neliö_1200px

RHS Aarnivalkean koulu
Lataa laatimamme rakennushistoriaselvitys pdf-muodossa täältä. 76-sivuisessa selvityksessä kerrotaan, miten Aarnivalkean koulu rakentui sellaiseksi kuin rakentui, ja esitetään kohteen kantamat arvot ja johtopäätökset.


Lataa