Lemin kirkko

1786 valmistuneen puukirkon sisäpuolen korjausten ja muutosten hankesuunnittelu | Sijainti Lemi | Suojeltu kirkkolailla ja asemakaavalla (sr-k). Kohde on valtakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö Lemin kirkko (RKY) | Laajuus 726 m2 | Tilaaja Taipaleen seurakunta | Hankesuunnitelma 2026

Kolmiapilaholvattu puukirkko vuodelta 1786

Lemin kirkon rakensi ja suunnitteli savitaipalelainen kirkonrakentaja Juhana Salonen vuonna 1786. Ristivartinen kirkko edustaa itäsuomalaista puukirkkotyyppiä, ja sitä pidetään yhtenä Suomen merkittävimmistä puukirkoista. Ulkoasua hallitsevat jyrkät aumakatot ja harjojen risteyksessä kohoava kahdeksankulmainen lanterniini. Lomalaudoitetut julkisivut maalattiin keltaisiksi vuonna 1841.

Kirkkosalia kattaa harvinainen kolmiapilaholvaus, jonka keskellä kohoaa portaittainen keskikupoli. Sisäkaton peiterimat on maalattu punaisin vinojuovin, ja holvien alareunoja kiertää lambrekiiniä muistuttava reunalista. Saarnatuoli on kirkkoa vanhempi, vuodelta 1764. Kirkon edustalla seisoo vuonna 1936 rakennettu kellotapuli, joka tehtiin vuonna 1918 palaneen, vuodelta 1812 peräisin olleen tapulin piirustusten mukaan.

Kirkko on säilynyt muutoksista huolimatta lähellä alkuperäistä asuaan. Vuonna 1874 sakaristo siirrettiin sakaran päähän ja ikkunoita suurennettiin, ja vuosina 1967–1969 kirkkoa korjattiin arkkitehti Juha Leiviskän johdolla.

Hankesuunnittelu tukee kirkon monipuolista käyttöä

Taipaleen seurakunta tilasi meiltä kirkon sisäpuolen korjausten ja muutosten hankesuunnittelun. Hankesuunnitelmassa tarkastellaan, miten kirkon monikäyttöisyyttä voidaan lisätä siirtämällä seurakuntatalossa järjestettyä toimintaa kirkon tiloihin. Lisäksi tutkitaan muutoksia esteettömyyden ja sisävalaistuksen parantamiseksi.

Suunnittelun lähtökohtina ovat pyhyyden kokemuksen säilyminen, kirkon rakennushistoriallisten erityispiirteiden ja eri aikakausien kerrostumien vaaliminen sekä paikallisyhteisön tarpeet.

Toinen kuva: Lemin kirkko syksyllä 2017. Kuva: Tuomas Vitikainen, 2017. Wikimedia Commons, CC BY-SA 4.0. Neljäs kuva: Lemin kirkko vuonna 1944. Kuva: everstiluutnantti I. Frey, 1944. SA-kuva, CC BY 4.0.

Voimmeko auttaa korjaus- ja muutoshankkeessasi?

Otathan yhteyttä, kun vanha talosi kaipaa kunnostusta, laajennusta tai uutta käyttöä. Suojeltujen arvokohteiden lisäksi työskentelemme mielellämme kaiken ikäisten ja arkisempienkin rakennusten parissa.

Saat meiltä koko suunnittelun yhdestä paikasta. Pääsuunnittelijan johdolla työskentelevät arkkitehti-, rakenne- ja talotekniikkasuunnittelijat, ja kokonaisuutta täydentävät sisustus- ja pihasuunnittelu, kuntotutkimukset sekä projektinjohto ja työmaavalvonta.

Toimitusjohtajamme Pekka Saatsi on aina sinun tavoitettavissasi: pekka@saatsi.fi / 040 595 5933.