Olitko ajatellut, että ”ennen vanhaan” rakentaminen oli aina kestävää ja asiat tehtiin kunnolla, vuosisatojen kestävyys mielessä? Aivan näin viisaita eivät esi-isät olleet. Esimerkiksi rakennusmestari Heikki Siikosen kirja ”Pienviljelijän rakennusoppi” vuodelta 1935 opastaa maaseudun pienviljelijöitä rakentamaan edullisesti ja omatoimisesti. Kirja on tarkoitettu uudisrakentamiseen, mutta se käsittelee myös vanhan korjaamista, jota kirjassa kutsutaan vanhojen rakennusten hyväksikäytöksi, joka käsitteenä hyvin kuvaa tekstin sisältöä. Rakentaminen ymmärretään välttämättömänä pahana osana liiketaloudellisesti tuottavaa maanviljelyä. Näkökulma on kaukana rakennussuojelusta.
Kirja alkaa toimitusjohtaja V. A. Arolan rakennustaloudellisella johdannolla. Lainauksia johdannosta: ”Maatalous on käsitettävä liikkeenä (liiketoimintana) ja sen rakennuksetkin rakennettava samoin kuin niiden edustama liikkeen suurin pääomaryhmä hoidettava puhtaasti liikeperiaatteiden mukaan.” ”Vaikka kestävyys rakennuksessa onkin tärkeä etu, ei korkean korkokannan vallitessa kannata rakentaa kovin pitkälle kestävyysajalle.” ”Mutta näyttäisi siltä, että puustakin rakennettaessa yleensä on käytetty vallan liian hyvää puuta sekä puun paksuuteen ja pituuteen että myöskin sen terveyteen katsoen.”
Lainauksia luvusta ”Vanhojen rakennusten hyväksikäyttö sekä korjaustyöt”: ”Milloin vanha rakennus kannattavin kustannuksin voidaan korjata tyydyttävään käyttökuntoon, ei yleensä ole ryhdyttävä rakentamaan uutta. Jos korjauskustannukset nousisivat liian suuriksi, on asia toinen.” ”Milloin vanha rakennus syystä tai toisesta hävitetään, menee … suurin osa rakennusaineista hukkaan.”
1943 julkaistu Urho Orolan kirja ”Rakennusten korjaus ja kunnossapito” pyrki vastaamaan talvisodan jälkeisen jälleenrakennuskauden tarpeisiin antamalla käytännönläheisiä neuvoja vanhan korjaajalle. Kirjan näkökulma ei ole rakennussuojelullinen vaan taloudellinen: vanhan korjaaminen on edullisempaa kuin uuden rakentaminen. Lainauksia: ”…monessa tapauksessa voidaan purettavaksi tuomitun rakennuksen pääoma-arvosta huomattava osa pelastaa.” ”Vanhasta hirsikehikosta voidaan lisäilemällä, paikkailemalla, tiivistämällä ja nurkkia tukemalla saada lämpöisiä huoneita … kun apuna käytetään lautoja ja rakennuspahveja sekä muita tekniikan tarjoamia apukeinoja.” ”Vanhan rakennuksen purkaminen ja siirtäminen on toimitettava harkiten ja tarpeellista varovaisuutta noudattaen, sillä jokainen särkynyt kohta ja kadonnut kappale on korvattava uudella, mikä huomattavasti lisää työtä.”
Monet entisajan rakennusinnovaatiot ovat syntyneet pikemmin helppouden kuin kestävyyden tavoittelun kautta. Esimerkiksi hirsitalon syrjäyttäjä, lautatalo, keksittiin Chicagossa 1830-luvulla, kun väestö piti saada nopeasti asutettua. Taustalla oli myös järeän puun vaikea saatavuus ja naulateollisuuden kehittyminen.
Toisaalta – jos lopputulos on hyvä, onko merkitystä, missä tarkoituksessa on toimittu? Kääntäen: pyhittääkö hyvä tarkoitus huonon lopputuloksen? Mielestämme ei. Tällä hetkellä moni näkee kestävän kehityksen mukaiseksi ratkaisuksi energiatehokkaan passiivitalon, jonka ideana on kuluttaa energiaa mahdollisimman vähän, eikä kestää mahdollisimman kauan. Me näemme, että luonnonvarojen kestävän käytön kannalta olisi tärkeintä saada rakennukset kestämään mahdollisimman pitkään käytössä. Massiivipuurakenteet toimivat hiilivarastoina parhaimmillaan vuosisatojen ajan. Hengittävillä massiivirakenteilla myös energiatehokkuus voidaan toteuttaa riittävän hyvänä, rakennusfysikaalisesti turvallisella tavalla.
Meidän aikamme tarvitsee uusia ajatuksia ja eteenpäin katsomista, eikä menneisyydestä aina löydy tähän hetkeen sopivia ratkaisuja tai pyrkimyksiä. Voimme kuitenkin ottaa oppia aiempien sukupolvien ratkaisuista ja luoda siltä pohjalta omat johtopäätöksemme, parhaan kykymme mukaan tulevaisuuteen katsoen.
Emilia ja Pekka Saatsi