Maamme niukkenevaa hirsirakennuskantaa ei nykyään uhkaa purkaminen samassa mitassa kuin aiempina vuosikymmeninä. Isompi uhka on korjaaminen. Hirsirakennuksen korjaaminen on viisas kulttuuriteko, mutta vain silloin kun se tehdään oikein. Hyvää tarkoittava mutta ymmärtämätön korjaaminen saattaa johtaa peruuttamattomiin vahinkoihin. Korjaushankkeella on yleensä useita tavoitteita, joista yksi tavallisimmista on energiatehokkuuden parantaminen. Tähän pyritään mm. uusimalla vanhoja ikkunoita ja muita rakennusosia. Lopputulos on yleensä surullinen, mutta se on eri kirjoituksen aihe. Tässä yhteydessä käsittelemme yhtä hyvää ja yhtä huonoa menetelmää hirsitalon energiatehokkuuden parantamiseksi.
Lämmöneristävyyttä vai ilmatiiviyttä?
Hirsiseinän lisäeristäminen on osoittautunut huonoksi ratkaisuksi niin teknisesti kuin arkkitehtonisesti. Sisäpuolinen lisäeristäminen johtaa ulkopuolelle jääneen hirsirakenteen jäähtymiseen, jolloin vesihöyry voi tiivistyä nestemäiseksi vedeksi hirsiseinän sisäpintaan. Tiivistyminen tapahtuu siis katseilta piilossa ja johtaa seinärakenteen mikrobivaurioon ja lahoamiseen. Jo 50mm saattaa olla vaarallisen paksu lisäeriste, puhumattakaan paksummista. Kosteusfysikaalisesti oikeaoppinen paikka lisäeristeelle olisi hirsirungon ulkopuolella. Ulkopuolinen lisäeristäminen kuitenkin johtaa uusiin ongelmiin. Massiivisesta rakenteesta tulee haavoittuva, kerroksellinen rakenne. Julkisivujen mittasuhteet ja arkkitehtoninen ilme kärsivät, kun rakenteen paksuntaminen pullistaa luonnottomalla tavalla seinää. Ongelmaa kasvattaa lisäeristetyn seinärakenteen edellyttämä julkisivuverhouksen tuuletusrako, joka entisestään kasvattaa seinärakenteen paksuutta suhteessa sokkeliin. Hirsitalon julkisivulaudoituksen tuuletusraosta olemme kirjoittaneet aiemmin blogikirjoituksessamme. Käytännössä on havaittu, että ulkopuolinen lisälämmöneriste kastuu ja homehtuu lähes automaattisesti vuosien varrella.
Ilmatiiviyden parantamista kannattaa tavoitella
Hirsiseinän rakenteessa on yliviritetyn lämmöneristävyyden sijaan pyrittävä ilmatiiviyden parantamiseen. Ilmatiiviyden parantamista eli vedon poistamista on tavoiteltu koko hirsitalon tunnetun historian ajan, esimerkiksi tilkitsemällä, paperoimalla, rappaamalla ja tapetoimalla. Rakennuksen vaipan hyvällä ilmatiiviydellä on monia myönteisiä vaikutuksia. Hyvä ilmanpitävyys parantaa asumisviihtyisyyttä, vähentää rakennuksen energiankulutusta ja pienentää kosteusriskejä. Hyvin ilmanpitävä rakennus ei myöskään ole herkkä sään vaihteluille kuten esimerkiksi tuulen jäähdyttävälle vaikutukselle lämmityskaudella. Samalla on varmistettava raikkaan korvausilman saanti. Jos hallittua sisäänottoa ei ole järjestetty, korvausilma työntyy huonetiloihin epäpuhtaita väyliä, kuten seinän ja lattian raoista. Perinteisessä hirsitalossa korvausilma pitäisi ottaa huonetilan yläosassa sijaitsevasta räppänästä eli venttiilistä, ei rakenteen läpi. Painovoimaisesta ilmanvaihdosta voit lukea lisää aihetta käsittelevistä kirjoituksistamme.
Miten ilmatiiviyttä parannetaan oikein
Vanhan hirsirakennuksen ilmatiiviyttä voi turvallisesti parantaa huokoisten puukuitulevyjen asentamisella hirsirungon sisäpintaan. Tällainen rakenne on kosteusteknisesti turvallinen. Lisäksi sähköasennukset voidaan upottaa kuitulevytykseen ja näin välttää tarpeeton hirren roiloaminen. Tämäkin toimenpide muuttaa, etenkin pienissä rakennuksissa, sisätilojen luonnetta ja detaljiikkaa, mutta vain vähän. Perinteinen pinkopahvi on tässä suhteessa virheetön menetelmä ilmatiiviyden parantamiseen. Perinteinen tapa ilmatiiviyden parantamiseen on myös savirappaus, jolla on todettu olevan sisäilman laatua parantavia ominaisuuksia.
Pekka Saatsi