Suomen maaseudulla kohoaa iso määrä kivestä tai tiilestä muurattuja navettoja, jotka ovat usein maisemallisia merkkirakennuksia. Harva niistä on enää alkuperäisessä käytössään. Meillä on kokemusta navetoiden korjaamisesta ja uusiokäytöstä, ja tässä kirjoitussarjassamme avaamme näiden rakennusten ongelmia ja mahdollisuuksia.
Kivinavetan historiaa Suomessa
Kivinavetan historia alkaa Suomessa 1700-luvulta. Luonnonkivestä muurattujen navettojen rakenteena oli yleensä samankaltainen kuorimuuri kuin esimerkiksi Suomenlinnan bastioneissa. Vanhimpien tiilinavetoiden seinärakenteet ovat massiivisia tiilimuureja. Massiivinen tiilimuuri varaa lämpöä ja se kestää käytännössä ikuisesti, kunhan rakennus pidetään kunnossa. Uudemmat navetat, esimerkiksi 1900-luvun alkupuolelta, ovat rakenteeltaan erilaisia. Niissä on massiivisen muurin sijaan ilmarako tiilikerrosten välissä. Ilman ymmärrettiin toimivan hyvänä eristeenä, ja myös tiiliä säästyi massiiviseen muuriin verrattuna. 1900-luvun navettoja tehtiin savitiilen lisäksi sementtitiilistä. Sementtitiilellä on oma paikkansa suomalaisessa rakennusperinnössä, ja on hienoa, jos sen arvostus ja ylläpito saavat huomiota. Niin savi- kuin sementtitiilet valmistettiin usein itse paikan päällä.
Muurattujen seinien vaurioutumisen mekanismit
Tiiliseinät voivat vaurioitua useammalla tavalla. Vaurioita voivat aiheuttaa esimerkiksi maasta nouseva kosteus, pakkasrapautuminen, lämpölaajeneminen ja tiilisyöpä eli suolan aiheuttama rapautuminen. Katon ja sadevedenohjauksen on oltava kunnossa, koska tiili ei pidä jatkuvasta kastumisesta. Ajoittainen kastuminen ei haittaa, jos tiili pääsee kuivumaan välillä. Keskeinen ongelma ilmaraollisissa tiiliseinissä on niiden hauraus. Perustusten liikkuminen on yleinen vaurion aiheuttaja. Kun lämmittämättömistä navetoista ovat lähteneet lämpöä tuottavat eläimet, on routavauriolle muodostuneet otolliset olosuhteet. Hyvin kantavalle ja routimattomalle maaperälle rakennetuissa navetoissa ongelma ei ole merkittävä, mutta usein suuresta rakennuksesta voi olla vain osa kantavalla alustalla ja osa savipatjan päällä.
Ohuessa puolen kiven muurauksessa ongelman muodostaa myös kosteus, joka tunkeutuu seinän läpi viistosateella. Ilmastonmuutos lisää sateita, tuulia ja myrskyjä. Vauriot alkavat usein ikkuna-aukkojen alareunasta. Laastipinnan tulee sulkea ilmarako ja pellityksen tai laastin muotoilun johtaa vesi pois. Jos tiilien saumauksissa tai muurauksessa on rakoja, eristäväksi tarkoitetussa ilmaraossa syntyy vetoa. Veto kuivattaa rakoa mutta samalla lämmöneristysfunktio poistuu.
Miten vauriot voidaan estää?
Miten edellä kuvatut vauriot voisi estää? Tärkeää olisi pitää tilat käytössä, mielellään lämpiminä. Veden kulkeutuminen rakenteisiin on estettävä varmistamalla niin vesikatteen kuin sadevesivarusteiden kunto ja huolto. Maanpinnan muotoilulla ohjataan vedet pois seinustoilta. Massiivisia kivi- ja tiilimuureja voidaan tukea ja korjata, mutta perustuksiin ulottuvat toimet ovat raskaita ja usein kalliita. Jos ilmaraolliset muurit ovat päässeet vaurioitumaan pahasti, voi korjaaminen olla tekemätön paikka, ainakin kohtuullisin kustannuksin. Jos purkamiseen päädytään, kannattaisi ainakin selvittää tiilien uudelleen käytön mahdollisuuksia. Jos tiilet ovat selvinneet ehjinä purkutuomioon asti, ne ovat kestävää tekoa, ja voidaan puhdistaa kalkkilaastista ja käyttää uudelleen.
Kirjoitussarjamme seuraavassa osassa käsittelemme kivinavetan korjausta uuteen käyttöön.
Emilia ja Pekka Saatsi