Kaupunkien ja niitä reunustavien pientaloalueiden tiivistäminen on yksi kasvavien kaupunkiseutujen trendeistä. Tiivistäminen johtaa kasvullisten pintojen vähenemiseen, kun tilaa rakentamiselle napataan viheralueilta ja pihoista. Pienelle tontille ei mahdu edes yhtä isoa pihapuuta. Samaan aikaan hulevesien hallinnan tarpeet kasvavat, kun kovia pintoja on enemmän, eikä haihduttavia latvuksia ole samalla tavalla kuin aikaisemmin.
Kaupunkipuista on monenlaista hyötyä
Kaupunkisuunnittelussa tulisi lisätä katutilojen hyödyntämistä puiden kasvupaikkoina. Puurivit kaduilla voivat kantavan kasvualustan kanssa helpottaa katujen hulevesien hallintaa. Samalla kuivuudesta kärsivät puut saadaan voimaan paremmin. Hyvinvoivat puut tarjoavat monenlaisia luontohyötyjä kaupungin ihmisille. Ne varjostavat, tuottavat happea sekä puhdistavat ilmaa pölystä ja bakteereista. Kaupunkipuut tarjoavat oksansa myös linnuille, hyönteisille ja pienille nisäkkäille, jotka lisäävät kaupunkiluonnon monimuotoisuutta. Suunnittelijan tehtäväksi jää tilan varaaminen puille ja niiden osoittaminen asemakaavamerkintöihin. Samalla tulisi varmistaa, ettei kunnallistekninen johtoverkosto tule sijoittumaan puiden juuristoalueelle.
Metsään kaipaa moni – ulkoilu on lähes jokaisen harrastus
Hyvin suunnitellusti puukujanteet tarjoavat ohuita viherlankoja puistojen ja laajempien kaupunkimetsiköiden välille, joihin ne saattelevat työmatka- ja vapaa-ajanliikkujia. Luonnonvarakeskuksen ulkoilututkimuksen mukaan lähes kaikki suomalaiset harrastavat ulkoilua. Yli puolet suomalaisista harrastaa kävelyä, pyöräilyä, uintia luonnon vesissä, marjastusta ja luonnon katselua. Suomalaisten suurtenkin kaupunkien vahvuutena on tarjota näitä ulkoilupalveluita lähietäisyydellä. Pääkaupungissakaan ei kotiovelta ole pyörämatkaa kummempi etäisyys luonnonhelmaan.
Helsingin uudelle yleiskaavalle risuja ja ruusuja
Helsingin uudessa yleiskaavassa Keskuspuistoon osoitettua rakentamista on kritisoitu monelta suunnalta. Tiivistyvä rakentaminen lisää puiston käyttöpaineita hulevesien käsittelyssä. Suojavyöhykkeiden pinta-alan pienentyminen heikentää kasvillisuuden ja eläimistön elinolosuhteita. Lisääntyvä käyttäjämäärä kasvattaa kulutusta. Myönteistä on, että yleiskaavan määräykset vahvistavat viheryhteyksien merkitystä ja huomioimista asemakaavatasolla. Suotavaa olisi, että Keskuspuistossa säilyy ja edelleen kehittyy mahdollisimman luonnonmukainen metsämäinen tunnelma, eikä rakentaminen johda kaupunkimetsän muuttumiseen parturoiduksi puistoksi. Reuna-alueiden rakentamisen periaatteena tulisi olla metsäympäristön laadun parantaminen, ei kerrosneliöiden lisääminen. Nyt risuinen alue on jo viidenkymmenen vuoden päästä täysin toisen näköinen metsä, jos niin halutaan. Toisaalta esimerkiksi liito-orava on kaupunkimetsiin sopeutuva laji, jonka pesäpuiden alle sopii aluskasvillisuudeksi juuri sellainen risukko, joka ei ihmisiä miellytä.
Aavistelen Keskuspuiston asemakaavoittajille kivistä tietä, jonka varrella kaupunkipuut eivät lohduta kulkijaa.
Emilia Saatsi
