Punaiselle keittomaalille, jota tuttavallisemmin kutsutaan punamullaksi, värin antaa luontaisesti maaperässä esiintyvä rautaoksidi. Myös keltaista maa-ainesta voidaan liettää maaperästä punamullan tapaan ja polttaa siitä punaisen sävyisiä pigmenttejä. Suomessa ei maavärejä enää lietetä. Teknisiä rautaoksidivärejä valmistetaan raudantuotannon sivutuotteina. Tällaisia ovat esimerkiksi Ruotsista tuodut Falun kaivoksen punavärit. Punaväriä voidaan valmistaa myös synteettisesti. Maapigmentit ovat myrkyttömiä, mutta osa kemiallisesti valmistetuista punaisista pigmenteistä on erittäin myrkyllisiä.
Keittomaalin ensi askeleet
Traaniin, eli hylkeen tai valaan rasvaan sekoitettu punaväri oli Suomen vanhinta rakennusmaalia. Tällaisella maalilla saatettiin tehdä koristeiden, kattojen tai vuorilautojen maalauksia arvokkaimmissa rakennuksissa. Kun kansaa alettiin paimentaa rakennustensa maalaamiseen ensimmäisiä kertoja 1700-luvun lopulla, esiintyi ohjeissa tervalla tai vernissalla ja vihtrillillä vahvistettu keittomaali. Ensimmäiset virkatalot maalattiin jo edellisen vuosisadan puolella, mutta vain vähitellen levisi maalaaminen kansan keskuuteen. 1700-luvulla maalattu talo oli harvinaisuus Turussakin, ja vasta 1800-luvulla tapa levisi suurimmille tiloille. Vielä 1940-luvulla oli Kajaanin maalaiskunnassa 81% rakennuksista maalaamattomia.
Liisteriä ja vihtrilliä
Kaiken kansan edulliseksi maaliksi punamullan teki sen keitto ruisjauhoista tehtyyn tärkkelysliisteriin. Puretteeksi, värin kiinnitykseen ja osittain myös liisterin säilyvyyden parantamiseksi maaliin lisätään rautasulfaattia ja joskus myös suolaa. Värinpitävä liisteri syntyy huolellisesti pitkään keittämällä. Rautasulfaatti eli rautavihtrilli torjuu käsittelemättömään puuhun ilmestyvää sinistäjäsientä, joka aiheuttaa puun luonnollisen harmaantumisen. Saman vaikutuksen se antanee punamullan seassa. Ristiriitaista kyllä, samaa rautavihtrilliä käytetään toisinaan puupintojen harmaannuttamiseen.
Punainen tupa
Keittomaali ei estä eikä edes hidasta julkisivun kastumista. Tärkeintä on, että se ei myöskään hidasta sen kuivumista. Punamullan pigmentti on hyvin peittävää ja valonkestävää ja antaa tätä kautta jonkin verran suojaa auringon valolta. Se on perinteinen väri, vaikka vielä perinteisempää olisi jättää talot vaille pintakäsittelyä. Punamullan siveleminen on helppoa ja nopeaa, ja itse keitettynä maali on myös edullista. Jos runkoa suojaava laudoitus on riittävän paksu, ei auringon aiheuttamasta puun haristumisesta tarvitse olla huolissaan. Kunnon laudoitus kestää kyllä punamullattuna tai käsittelemättömänä äidiltä tyttärentyttärelle ja siitä eteenpäinkin ennen kuin tarvitsee miettiä laudoituksen uusimista.
Huoltovapaa ja kauniisti vanheneva
Punamullattu pinta ei repsota vaan vanhenee kauniisti, eikä uusintamaalauksella ole kiire, vaikka pinta olisi jo hieman kauhtunut. Jos ajatellaan perinteistä rakentamista, joka Suomessa on lähinnä hirsirakentamista, on vuorilaudoitus oikeastaan suojakerros hirren päällä. Hirsiseinään ilman tuuletusrakoa kiinnitettynä se lisää rakenteen paksuutta ja vähentää lämmönläpäisevyyttä. Tuuletusraolla tilanne on laskennallisesti toinen, kun kylmän ulkoilman katsotaan alkavan tuuletustilasta. Olemme aiemmin kirjoittaneet hirsitalon julkisivulaudoituksen tuuletusraosta täällä. Keittomaali on hyvä ratkaisu perinteisen rakenteen huoltoon, sillä se ei muodosta höyrynsulkua, ja seinärakenne pääsee kuivumaan.
Keittomaalia moneen käyttöön
Keittomaali on myös sen suhteen miellyttävä valinta, ettei sitä tarvitse rapsuttaa pois ennen uusintamaalausta. Kevyt harjaus riittää, mikäli seinä on likainen. Jos seinä on maalattu lateksimaalilla tai öljymaalilla, ei puhdas punamulta tartu hyvin. Tällainen seinä tulee puhdistaa kaapimalla maali pois. Tarttuvuutta tällaiseen alustaan voi parantaa lisäämällä punamultaan vernissaa, mikä kuitenkin nostaa maalin hintaa ja tummentaa väriä. Keittomaali ei tartu kovin sileään pintaan, minkä vuoksi uusi höylätty lauta voi odottaa seinässä pari vuotta ennen maalausta.
Värin voi valita vapaasti
Keittomaalin kanssa ei tarvitse rajoittua pelkkään punaiseen väriin, joka kyllä on kestävimmästä päästä. Keltamulta lienee tunnetuin, mutta mikään ei estä tekemästä valkoista, sinistä, ruskeaa tai vaikka vihreää maalia. Moni sävyistä sopii hyvin moderniin rakentamiseen ja rakennustapaohjeiden antamiin väreihin.
Kotikeitto on edullinen vaihtoehto teolliselle maalibisnekselle
Maaliteollisuus on maailmanlaajuisesti miljardibisnestä. Punamulta tai muu itse tehty keittomaali on edullista ja sisältää melko vähän tai ei juuri lainkaan haitallisia kemikaaleja. Maalin säilyvyys sellaisenaan ei kuitenkaan sovi maalivalmistajille, koska vastakeitetty maali olisi parasta levittää tuoreeltaan. Siksi perinnemaalien paluun myötä maalitehtaat ovat ottaneet valikoimiinsa perinteiseltä punamullalta vaikuttavia tuotteita. Suurin osa näistä ei kuitenkaan ole perinteistä keittomaalia nähnytkään, ja niiden paras ominaisuus lienee purkissa säilyminen. Toki valmiinakin saa perinteiseen rakentamiseen soveltuvia muovittomia keittomaaleja, mutta tuoteselosteen kanssa on syytä olla tarkkana. Kannustaisin kuitenkin itse kokeilemaan maalin valmistusta.
Reseptiikkaa on saatavilla
Perinteisiä punamultaohjeita on hyvin saatavilla. Arkkitehti Panu Kaila on koonnut maaliohjeita kirjoihinsa, ja Museoviraston korjauskortistosta löytyy oma ohjeensa. Punamultaa ei kannata tarjoilla puurona, niin myrkytöntä se ei ole, mutta varmasti parhaimmasta ja vähiten terveydelle haitallisesta päästä ulkomaaleja.
Emilia Saatsi