Marskin maja

Jatkosodan aikana valmistuneiden, sodan jälkeen Lopelle siirrettyjen hirsirakennusten restauroinnin pää- ja arkkitehtisuunnittelu | Sijainti Loppi | Tilaaja Marsalkka Mannerheimin Metsästysmaja r.y. | Suunnittelu ja toteutus 2019-

Ajatus metsästysmajasta

Toisen maailmansodan aikana Suomi joutui kahdesti sotaan Neuvostoliittoa vastaan. Talvisodassa 1939-1940 Suomi kävi menestyksellistä puolustustaistelua 105 kunnian päivää, mutta menetti rauhansopimuksessa laajoja alueita itärajalla, erityisesti Karjalassa. Vuosina 1941-1944 käydyssä jatkosodassa Suomi pyrki ottamaan takaisin talvisodassa menetetyt alueet ja turvaamaan Suomen nuoren itsenäisyyden.

Jatkosodan hyökkäysvaiheessa vuonna 1941 Kainuun, Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon miehistä koottu 14. divisioona oli edennyt 200 kilometrin matkan Suomen rajalta itään läpi Länsi-Euroopan laajimman erämaa-alueen, Pieningän salon. Divisioonan komentajana oli jääkärikenraalimajuri, Mannerheim-ristin ritari Erkki Raappana, entinen Pohjois-Karjalan Rajavartioston komentaja, erähenkinen sotilas, innokas metsästäjä ja kalamies. Hän tunsi hyvin myös ylipäällikön sotamarsalkka Mannerheimin metsästys- ja kalastusharrastuksen.

Sotamarsalkka Mannerheimin 75-vuotispäivän lähestyessä kenraalimajuri Raappana päätti yhdessä divisioonansa sotilaiden kanssa rakentaa ylipäällikölle lahjaksi metsästysmajan. Sotilaat halusivat näin osoittaa kunnioitustaan ja kiitollisuuttaan ylipäällikölle. Majan suunnitteli Raappanan joukoissa palvellut arkkitehti, luutnantti Eino Pitkänen. Majan rakennuspaikka valittiin Lieksajärven länsirannalta läheltä Repolan kylää. Paikka sijaitsi valtakunnan rajan itäpuolella.

Majan rakentaminen

Rakentamiseen osallistui 60 miestä siten, että jokainen divisioonan komppania luovutti töihin kaksi ammattimiestä ja tykistö hoiti puiden kaatamisen sekä kuljettamisen ampumatarvikekuljetusten yhteydessä rakennuspaikalle. Kelorunkojen kaataminen aloitettiin maaliskuussa 1942. Runkojen ajoon osallistui 15 miestä hevosineen. Hirsien pituus oli 12-18 metriä ja läpimitta 18-25 senttimetriä. Kahden viikon aikana tuotiin 350 kelohonkaa päätien varteen, josta ne kuljetettiin autoilla rakennuspaikalle noin 100 kilometrin päähän.

Majaan tuli kuulumaan tilava pirtti takkoineen, marsalkan makuuhuone, adjutanttien huone, keittiö, emännän ja lähetin tilat sekä avokuisti.  Lisäksi rakennettiin erillinen sauna takkahuoneineen. Lieksanjärven eteläpäähän rakennettiin kalamaja.

Rakennustyön aikana lotat vastasivat muonituksesta. Lotat osallistuivat myös majan sisustamiseen. Majalle saatiin lahjoina lukuisia rintamamiesten puhdetöitä.

Toukokuun puolivälissä maja oli valmis sisustusta ja pihatöitä myöten. Divisioonan lähetystö kävi 5.6.1942 Mikkelissä luovuttamassa majan ylipäällikölle. Lähetystössä oli kenraalimajuri Raappanan lisäksi kaksi taistelutehtävissä kunnostautunutta nuorta sotilasta, alikersantti Tahvo Laitinen ja korpraali Samuli Pääkkönen.

Marsalkan käynti majalla

Marsalkka ehti käydä majalla vasta syyskuussa 1942. Marsalkan seurueen lisäksi majalla oli myös kenraalimajuri Raappana. Majalla vietettiin kaksi päivää. Ohjelmaan sisältyi metsästys- ja kalastusretki. Marsalkka ihastui suuresti metsästysmajan rantasaunaan, joka sijaitsi hiekkapohjaisen lahden poukamassa. Sodasta huolimatta majan edustalla kuunneltiin syksyn kuulakasta hiljaisuutta. Marsalkka muisteli myöhemmin suurella lämmöllä metsästysmajalla viettämiään päiviä ja suunnitteli sinne uutta käyntiä. Tähän ei kuitenkaan tullut tilaisuutta.

Majan siirto ja rakentaminen Lopelle

Jatkosodan loppuvaiheessa heinä-elokuun vaihteessa 1944 marsalkan metsästysmaja kalustoineen päätettiin siirtää Suomen puolelle. Rakennukset purettiin ja hirret numeroitiin huolellisesti. Kaikki materiaali kuljetettiin ja varastoitiin Pielisjärvelle.

Keväällä 1945 Mannerheim osti Lopelta Punelian järven rannalta maa-alueen metsästysmajan pystytystä varten. Alue kuului Leppäniemen kartanolle, jonka isäntäväki Saara ja Paavo Kassari suhtautui hyvin myönteisesti hankkeeseen. Kassarin suku on myöhemminkin ollut tukemassa Marskin Majan toimintaa ja kehittämistä. Alueen asemakaavan ja rakennusten sijoituksen suunnittelussa marsalkka sai avukseen metsästysmajan alkuperäisen suunnittelijan arkkitehti Eino Pitkäsen Kajaanista. Rakennusryhmäksi saatiin 20 miestä eri rajakomppanioista. He saivat lomaa yksiköistään ja marsalkka maksoi heille palkan.

Rakennustyö Lopella alkoi toukokuussa 1945. Majan, saunan ja kalamajan pystytys kesti kuusi viikkoa. Marsalkka otti valmiit rakennukset vastaan 21.6.1945.

Metsästysmaja nykyisin

Majan valmistuttua Lopelle marsalkka kävi siellä useita kertoja. Viimeisen kerran Mannerheim oli majalla varhain keväällä 1948. Hän oli jo muutamaa kuukautta aikaisemmin lahjoittanut majan kalustoineen Suomen Yleiselle Metsästäjäliitolle. Liitto totesi muutamien vuosien kuluttua, ettei se pystynyt ylläpitämään majaa. Vuonna 1957 upseerijärjestöt päättivät yhdessä ottaa vastuun majasta. Jääkäriliitto, Kadettikunta, Reserviupseeriliitto ja Upseeriliitto  perustivat Suomen Marsalkka Mannerheimin Metsästysmaja ry:n. Yhdistyksen hallituksen ensimmäisenä puheenjohtajana toimi yli neljä vuosikymmentä jalkaväenkenraali, Mannerheim-ristin ritari Adolf Ehrnrooth.

Kaikki Marskin Majan rakennukset jouduttiin kunnostamaan. Vuonna 1959 maja avattiin yleisölle. Myöhemmin rakennettiin yleisöä varten erillinen kahvilarakennus. Marskin Majan kokonaisuuteen kuuluu myös vuonna 1992 avattu kenttävartiomuseo.

Edellä esitetty teksti on lainattu sivustolta Suomen marsalkka Mannerheimin metsästysmaja.

Marskin majan restaurointi

Keväällä 2019 saimme kunnian tulla valituiksi Marskin majan rakennusten restaurointitöiden suunnittelijaksi arkkitehti Panu Kailan suosituksesta. Erityistä huomiota vaatii saunarakennus, jossa paneudumme nykyvaatimusten sopeuttamiseen historialliseen rakennukseen – niin lattia, kiuas kuin lauteetkin kaipaavat uusimista. Avotakat niin saunalla kuin majallakin ovat näyttäviä, mutta paloturvallisuuden huomioiminen tulee vaatimaan toimenpiteitä. Lisäksi Marskin majalla, kuten muissakin rakennuksissa, on kiinnitettävä huomiota huoltotoimiin, kuten vesikaton puhdistamiseen ja hormien nuohoamiseen. Talotikkaat ja huoltosillat ovat siis tarpeen. Usein vanhan rakennuksen viehätys rakentuu pienistä, arkisistakin, detaljeista. Siksi kiinnitämme erityistä huomiota arkisista tarpeista lähtevien ratkaisujen luontevuuteen historiallisessa miljöössä.