Suomenlinna C83 & C84:n rakennushistoriaselvitys

Kohderakennukset osana varuskuntakorttelia

Selvityksen kohteena olivat 1850- ja 1840-lukujen alussa valmistuneet kasarmit C 83 ja C 84. Rakennukset sijaitsevat Ison Mustasaaren eteläosassa sarvilinna Hessensteinin koillispuolella ja kuuluvat samaan, 1830-luvun lopulta alkaen hahmottuneeseen Varuskuntakortteliin. Varuskuntakorttelin rakennutti Venäjän Merisotalaivasto. Sen kasarmit ovat koko historiansa olleet alkuperäisen kaltaisessa käytössä joko majoitustiloina tai asuntoina.

Rakennuksen C83 vaiheet perheellisten kasarmista siviilien asuintaloksi

Kasarmi C 83 suunniteltiin Merisotalaivaston perheellisiä rivimiehiä varten. Kolmikerroksinen kasarmi C 83 rakennettiin alueen korkeimpaan kohtaan. Yhtenä rakennuksen ilmeisenä tarkoituksena oli olla näyttävä esimerkki Venäjän Merisotalaivaston voimasta.

Naapureistaan poiketen kasarmin julkisivuissa oli renessanssipalatseihin viittaavaa historistista muodonantoa. Tätä ilmaisivat jyhkeän laatikkomainen olemus, joka pitkässä rakennuksessa pystyttiin tuottamaan erityisen korkeilla huoneilla ja koko julkisivun levyisellä attikalla, sekä keskikerroksen korostaminen. Keskimmäinen kerros oli muita korkeampi ja sen ikkunat olivat muita suuremmat, pyörökaariset, voimakkaasti kehystetyt ja katettu palkein tai päätykolmioin.

Kasarmi C 83 valmistui vuoden 1852 tienoilla ja ehti palvella alkuperäisessä käyttötarkoituksessaan pari vuotta. Vuodesta 1854 alkaen varuskuntaa alettiin vahvistaa sotaa varten, ja kasarmi C 83 sovitettiin naimattoman miehistön käyttöön. Kevyet väliseinät purettiin ja kuhunkin miehistösaliin majoitettiin 50 sotilasta. Yläpohja vahvistettiin kaksi hirsikertaa ja maapatjan käsittävällä suojakatolla.

Sodan jälkeen merivirasto luovutti rakennuksen maahallinnolle. Maatäytteinen suojakatto poistettiin ja hirsilatomuksen päälle tehtiin alkuperäistä loivempi nelilappeinen aumakatto, joka katettiin pellillä. 

1900-luvun alussa rakennuksessa majoittui tykistön jalkaväkirykmentti. Vuosina 1906–1909 kasarmissa tehtiin suuria korjaustöitä. Vesikatto uusittiin kantavia rakenteita myöten ja pääjulkisivun attika muurattiin nykyiseen leveyteensä.

Venäläinen varuskunta poistui Viaporista vuoden 1918 keväällä. Sisällissotaa käyvän Suomen valkoiset joukot perustivat saarille sotavankileirin punaisille vangeille. Kasarmi C 83 toimi kolmannen vankilapiirin vankikasarmina numero neljä. Sodan jälkeen vankileirit purettiin nopeasti ja Suomenlinnaksi nimetyt saaret siirtyivät Suomen Puolustusvoimille. 

Puolustusvoimien poistuessa Suomenlinnasta kasarmi C 83 oli yksi ensimmäisistä tyhjilleen jäävistä. Ilman huoltoa vesikatto alkoi vuotaa ja edesauttaa puisten ylä- ja välipohjien lahoamista. Raskaan ja perusteellisen korjaushankkeen myötä rakennus muutettiin 1970-luvulla siviilien asunnoiksi. Vallinneiden restaurointiperiaatteiden kansainvälisenä taustana oli Ateenan julistus (1931), jossa korostettiin restaurointiprojektien hallittua, asiantuntijavetoista läpiviemistä ja modernien tekniikoiden ja materiaalien hyödyntämistä restauroinnissa. Ajankohdan modernit ihanteet näkyivät asuinhuoneiden virtaavana tilana, konstruktivistisina rakenteina sekä kontrastisena värinkäyttönä. Rinnakkaiset tilat liittyivät toisiinsa liukuovin ja yläikkunoin, ja kevyiden väliseinien paljas runkorakenne korosti niiden kevyttä, jopa siirreltävää, luonnetta.

Rakennus C84: puolustuskasarmi osana varuskuntakorttelia

Rakennus suunniteltiin rauhan ajan tarpeiden lisäksi myös sodanaikaiseen majoitus- ja suojauskäyttöön. Tämä ilmeni seinärakenteiden erityisenä vahvuutena. Kasarmin C84 julkisivut olivat suoralinjaiset ja koreilemattomassa klassisuudessaan lähestä sukua 1700-luvun sotilasarkkitehtuurille.

Ensimmäiset muutokset toteutettiin jo 1840-luvun aikana. Riittämättömän lämmityksen vuoksi välipohjat kostuivat, mikä johti niiden uusimiseen sekä tulisijojen määrän kaksinkertaistamiseen. Vuosina 1854 ja 1855 Viaporin varuskunta valmistautui sotaan ja kasarmi järjestettiin yhteensä 320 naimattomalle sotilaalle. Yläpohjaa vahvistettiin pommitusta varten. 

Sodan jälkeen katon maasuoja poistettiin ja parrulatomuksen päälle rakennettiin tavallinen kattotuolisto peltikatteella. Palauttavien toimien lisäksi kasarmissa alettiin toteuttaa uudistuksia, joiden tarpeen sodan aika oli tehnyt ilmeiseksi. Venäjän armeijaa jatkuvasti piinannut korkea kuolleisuus sekä ymmärryksen kehittyminen puhtauden ja terveyden yhteydestä johtivat parannuksiin erityisesti kasarmien hygieniaoloissa. 

Vuonna 1901 kasarmia laajennettiin pohjoiseen päin porrashuoneen verran. Runko oli kolmen kiven tiilimuurausta, katto puurakenteinen ja pinnat rapatut. Ajankohdan moderneja materiaaleja käytettiin kuitenkin jo pohja- ja porrasrakenteissa. Tiiliset kappaholvit muurattiin valurautakiskojen varaan ja porrasaskelmissa käytettiin rautabetonia. Alapohja toteutettiin maanvaraisena.

Vuoden 1918 tapahtumiin liittyvän sotavankileirin aikaan kasarmi palveli useaa käyttötarkoitusta. Rakennuksessa toimi vankikasarmi no 5, kolmannen vankilapiirin kanslia sekä sotilaskasarmi. Vankileirin tyhjentämisen jälkeen tilat sovitettiin yleisen asuntopulan velvoittamana siviiliasunnoiksi. 

1970-luvun muutostyöt etenivät inventointi- ja suunnitteluvaiheen jälkeen kattavaan purkamiseen. Työt toteutettiin talvikausipainotteisesti vuosina 1975–1978. Kasarmista poistettiin kaikki kevyet väliseinät, tulisijat ja koko alapohja. Välipohjasta poistettiin lattialaudat koolauksineen, täytteenä oleva tiilimuuraus sekä sisäkattojen tikkurappaus. Portaista purettiin rikkoontuneet askelmat, ja eteläosaan tulevan uuden porrashuoneen kohta purettiin kokonaan. Seinät puhdistettiin sekä ulko- että sisäpuolilta kaikista pintarakenteista.