Hirsiseinien lisäeristäminen ei ole kestävää

Miksi hirsiseiniä lisäeristetään?

Vuoden 1973 öljyn hinnan kallistuminen aiheutti valtavan huolen rakennusten energiatehokkuudesta. Vanhat rakennukset olivat muka energiasyöppöjä, eivätkä muutenkaan vastanneet moderneja asumistarpeita. Perusparannusvimman vallassa huonetiloja madallettiin, ulkovaippoja lisäeristettiin, koneellista ilmanvaihtoa asennettiin – ja samalla aiheutettiin vanhoihin hirsirakennuksiin massiivinen homeongelma ja arkkitehtuurin tuhoutuminen. Nyt, kun öljykriisin sijaan huolena on ilmastonmuutos, on oppi lisäeristämisen autuudesta jälleen nostanut päätään.

Mikä ongelma lisäeristeessä voi olla?

Lisäeristämällä hirsirakenteen rakennusfysikaalinen toiminta muuttuu. Lisäeristetty hirsiseinä ei enää ole massiivirakenne, vaan siitä tulee hybridirakenne. Hybridirakenne tarkoittaa tässä sitä, että lisäeristetyssä hirsiseinässä yhdistyvät kevyen ja massiivisen rakenteen huonot puolet. Massiivirakenteen ominaisuuksista ja eduista voit lukea aiemmasta kirjoituksestamme. Lisäeristeenä käytettävä villa (esimerkiksi selluvilla tai mineraalivilla) asennetaan joko hirsirungon sisä- tai ulkopintaan. Molemmissa asennustavoissa on omat ongelmansa – näistä edempänä. Mineraalivilla oli suosiossa 1970-luvulla, jolloin materiaalipalettiin kuuluivat myös muovikelmut ja lastulevyt. Sittemmin mukaan ovat tulleet orgaaniset eristeet ja ilmansulkupaperit, jotka ovat materiaaleina hirsitaloon sopivampia, mutta eivät nekään aivan ongelmattomia. Eristevilloissa tyypillinen ongelma ovat lisätyt kemikaalit, joista olemme kirjoittaneet aiemmin täällä.

Hirsirakenteisen ulkoseinän sisäpuolinen lisälämmöneristäminen on esitetty kirjassa Asuinrakennusten perusparannusopas, Osa II vuodelta 1976. Rakennetyyppi ulkoa sisäänpäin on: vanha rakenne (ulkovuoraus ja hirsi), 50-100mm mineraalivillaa, kosteussulku, sisäverhous.

Sisäpuolinen eriste on pahin

Sisäpinnassa oleva villa on rakennusfysikaalisesti kaikkein ongelmallisin. Lisättäessä villaa hirren sisäpintaan, alkuperäisen hirsirakenteen lämpötila alenee ja kosteustekninen toiminta heikkenee. Jos sisätilan lämpötila on +20c ja ulkoilman lämpötila -20c, on nollapiste usein villan ja hirren välissä, mikä merkitsee, että siellä vesihöyry tiivistyy nestemäiseksi vedeksi, aiheuttaen kosteus- ja homeongelmia. Joidenkin mielestä 50mm lisäeriste hirren sisäpinnassa olisi vielä turvallinen, mutta mielestämme varminta on jättää sekin asentamatta. Sen sijaan sisäpinnassa voidaan turvallisesti käyttää ilmatiiviyttä parantavia pintarakenteita, kuten huokoista puukuitulevyä, savirappausta, pinkopahvia ja paperitapettia. Hirsiseinien sisäpuolinen lisäeristäminen myös muuttaa huonetilojen mittasuhteita, pienentää tiloja, vaikeuttaa kalustamista, ja aikaansaa luonnottomia, puutaloon kuulumattomia ikkunasyvennyksiä.

Hirsirakenteisen ulkoseinän ulkopuolinen lisälämmöneristäminen on esitetty kirjassa Asuinrakennusten perusparannusopas, Osa II vuodelta 1976. Rakennetyyppi ulkoa sisäänpäin on: pystylaudoitus, vaakarimat, tuulensuojapaperi, 50-100mm mineraalivillaa, vanha rakenne (hirsi, pinkopahvi ja tapetti).

Ulkopuolinen villa turmelee julkisivut ja kastuu

Villan asentaminen hirren ulkopintaan on myös huono ratkaisu, mutta eri syistä. Perinteiselle rakennukselle ominainen arkkitehtuuri tärveltyy, kun sokkeli jää syvennykseen, räystäät lyhenevät, ja ikkunat sekä ovet uppoavat syvälle julkisivupinnasta. Ulkonäön lisäksi ongelmaksi muodostuu myös kosteus. Kovalla tuulella viistosade tunkeutuu helposti julkisivulaudoituksen läpi ja kastelee eristevillat. Viistosade saattaa olla niin voimakas, että se tunkeutuu tiilisen julkisivumuurauksenkin taakse, joten varmasti se läpäisee myös rappauksen ja laudan. Ilmastonmuutos lisää tutkimusten mukaan sään ääri-ilmiöitä, myrskyjä ja viistosateita, mikä pahentaa ongelmaa tulevaisuudessa entisestään. Ilmastonmuutoksen takia lisäksi pilvisyys lisääntyy, ja homeen kasvulle otolliset olosuhteet lisääntyvät, varsinkin rakenteiden ulko-osissa. Rakenteiden kuivuminen hidastuu syksyllä ja talvella. Kirjoituksen alussa mainittu massiivirakenneominaisuuksien heikkeneminen ilmenee siinä, että hirsiseinä ei enää kykene varastoimaan eikä siten myöskään luovuttamaan auringon lämpöä.

Ilmavuodot ongelmana

Lisäeristetyn hirsiseinän ongelmana ovat myös ilmavuodot, joiden mukana sisäilmaan kulkeutuu lämmöneristekerrokseen kertyviä epäpuhtauksia. Lisälämmöneristeissä, olkoon sitten selluvillaa, pellavaa tai jotain muuta, on ajan mittaan käytännössä aina jonkin verran mikrobeja, riippumatta siitä, onko rakenteessa vesivaurioita vai ei. Selluvillan boori suojaa kosteusvaurioilta jonkin aikaa, mutta kymmenen vuoden kuluttua suojavaikutus näyttäisi tutkimusten mukaan poistuneen. Mineraalivillaa sanotaan homehtumattomaksi, mutta ilmavuotojen mukana kaikkiin villoihin kertyy pölyä, joka homehtuu.

Homehtunutta mineraalivillaa lisäeristetyn hirsitalon seinässä. Tyypillinen näky purkutyömailla.

Miten hirsitalon energiatehokkuudesta sitten pitäisi huolehtia?

Lisälämmöneristyksestä luopuminen ei tarkoita, että hirsitalossa pitäisi palella. Päinvastoin, järkevän tasoinen energiatehokkuus on saavutettavissa luotettavalla ja kestävällä tavalla. Hyvästä ilmatiiviydestä huolehtiminen on kaikkein tärkeintä. Rakenteen säilyttäminen hengittävänä massiivirakenteena on myös tärkeää. Näistä korjaustavoista voit lukea lisää aiemmasta kirjoituksistamme. Vanhentunut ja vahingollinen harhakäsitys lisäeristämisen eduista on syytä jättää samaan roskasäiliöön 1970-luvun muiden virheiden kanssa.

Emilia ja Pekka Saatsi