Pellavaöljymaali, maalien kuningas – osa 2: Maalaa oikein!

Kerroimme aiemmassa kirjoituksessamme perinteisen pellavaöljymaalin ominaisuuksista ja ainesosista. Nyt keskitymme siihen, mitä tulee huomioida maalaustyössä.

Helppoa, kun sen osaa

Perinteisellä pellavaöljymaalilla maalaaminen on vaativaa. Pellavaöljymaalilla onnistuminen edellyttää, että alusta on huolella puhdistettu tai alla oleva maali on samaa maalityyppiä ja kunnolla kiinni alustassa. Tällöin voi toki olla mahdollista vain elvyttää vanhaa maalia uuden maalauskierroksen sijaan. Maalaus on tehtävä jäykällä luonnonharjassiveltimellä ohuelti useaan kertaan, tiukkaan sivellen. Jos maalataan liian paksulti, öljymaali rypistyy eikä kuivu kunnolla. Nykymaaleja käyttävät maalarit ovat tottuneet helppouteen maaleja hankittaessa, sävytettäessä, maalattaessa ja pensseleitä putsatessa. Öljymaalin kanssa toimiminen on erilaista – mutta helppoa sekin, kun sen osaa.

Maalausohjeet vaihtelevat ohjeistajan mukaan. Me luotamme arkkitehti Panu Kailan näkemyksiin ja osaamiseen perinteisten maalityyppien osalta. Panun kirjoista löytyy maalien historiaa, teknisiä tietoja ja reseptejä.

Maalaa kuivalle, kiinteälle ja puhtaalle

Maalattavan pinnan on oltava puhdas ja kiinteä. Ennen huoltomaalausta on siis syytä poistaa kaikki pehmennyt puuaines esimerkiksi hiomalla tai teräsharjaamalla. Kiinni alustassaan olevaa vanhaa öljymaalia ei tarvitse kaapia pois, mutta se on syytä pestä huolella. Kaikkein tärkeintä on, että maalaaminen tehdään kuivalle puulle ja kuivissa olosuhteissa – julkisivujen osalta käytännössä kesäaikaan. Tämä vanha viisaus pääsi välillä unohtumaan, kun teolliset muovimaalit alkoivat syrjäyttää öljymaalia 1950-luvulta alkaen. Tikkurilan Väritehtaiden julkaisemassa kirjassa Mitä maalia mihinkin (Helsinki 1962) Suomen Maalarimestariliitto Ry:n toimitusjohtaja Niilo Kekki kirjoittaa: ”Maalauttakaa ympäri vuoden. … On helppo todeta, että siirtymällä aikaisemmasta sesonkijärjestelmästä läpi vuoden suoritettaviin maalaustöihin saavutetaan arvokkaita etuja niin teettäjälle, alan ammattimiehille ja työväestölle, maaliaineteollisuudelle kuin myös kaupalle ja jakelulle.”

Esimerkki epäonnistuneesta maalaustyöstä Norjan Narvikista. Joko maalityyppi on valittu väärin, tai on maalattu kostealle puulle. Näin ei olisi päässyt käymään, jos olisi maalattu pellavaöljymaalilla kuivalle, kiinteälle ja puhtaalle puulle.

Lateksiharha

1960-luvulta on peräisin myös seuraava ajankuva: Kaarlo Luostarinen kirjoittaa kirjassaan Maalaustaito (Wsoy, Porvoo 1969) että ”perinteellisen puupintojen ulkoseinäöljymaalin kilpailijaksi on tullut lateksimaali, jolla on helppo maalata ja työ joutuu. Mutta vaikka juuri lateksilla voidaan maalata kosteitakin pintoja, niin täysin läpimärkää kohdetta on kartettava.” Luostarinen jatkaa: ”Suurimolekyylisenä lateksi omaa kaasun läpäisykyvyn eli se ”hengittää”. Se sallii pienten, silmin näkymättömien vesihöyryhiukkasten kulkeutumisen lävitseen, mutta vastustaa voimakkaasti sateen tunkeutumista seinämateriaaliin. Ilmiö on perin merkittävä.” Kirjoittaja ei ymmärtänyt, että hengittävyys edellyttää myös nestemäisen kosteuden läpäisyä. Käytännössä lateksimaalien ongelmaksi muodostui, että vesi pääsee aina maalikalvon alle – halkeamista ja maalipinnan vaurioista – mutta sen pitäisi myös päästä pois.

Uusiutuvista raaka-aineista

Perinteinen pellavaöljymaali on ekologinen valinta, sillä sen pääraaka-aineena oleva öljy tehdään uusiutuvista luonnonvaroista. Kokeilumielellä toimiva kärsivällinen korjaaja sekoittaa maalinsa itse ilman säilöntä- ja muita lisäaineita, vernissasta ja pigmenteistä.

Emilia ja Pekka Saatsi