Perinteisellä pellavaöljymaalilla on pitkä ja kunniakas historia puupintojen parhaana suojaajana ja kaunistajana. Historiasta kiinnostuneille voimme lämpimästi suositella arkkitehti Panu Kailan kirjoja, esimerkiksi Kevät toi maalarin – perinteinen ulkomaalaus (Jyväskylä 2007). Panun kirjoissa on historian lisäksi kattava kokoelma reseptejä ja muuta hyvää tietoa. Olemme kertoneet aiemmassa blogikirjoituksessamme, miksi suosimme perinteisiä maalityyppejä. Olemme myös kirjoittaneet lyhyen punavärin historiikin.
Pellavaöljymaalin ominaisuudet
Pellavaöljymaali sisältää yksinkertaisimmillaan keitettyä pellavaöljyä eli vernissaa sekä väripigmenttiä. Nykyään myytävissä maaleissa on vaihteleva määrä lisäaineita, joilla tavoitellaan esimerkiksi hyvää purkkisäilyvyyttä, maalattavuutta ja tasoittuvuutta. Turhan kemikaalikoktailin välttämiseksi varmin tapa onkin valmistaa maali itse. Tärkein pellavaöljymaalin ominaisuus on, että se kykenee sitomaan ja luovuttamaan kosteutta, eli se on hengittävä. Pellavaöljymaali muodostaa uutena tiiviin kalvon, mutta muuttuu vanhentuessaan kosteutta läpäiseväksi eikä näin ollen muodosta pysyvää kalvoa rakennuksen ulkopintaan. Vesi löytää aina tiensä maalin taakse, ja siksi on tärkeää, että seinärakenne pääsee kuivumaan. Pellavaöljymaalin hengittävyys ei ole niin hyvä kuin esimerkiksi keittomaalilla, mutta kokemus on osoittanut, että se on riittävän hyvä. Lue lisää hengittävyydestä aiemmasta blogikirjoituksestamme. Pellavaöljymaali kuivuu hapettumalla – se siis sitoo ilmasta happea, minkä johdosta maalin paino ja tilavuus kasvavat, jolloin se kiinnittyy hyvin alustaansa. Samasta syystä maali toisaalta rypistyy, jos se sivellään liian paksusti. Valo ja lämpö nopeuttavat kuivumista.
Millainen öljymaali on perinteinen?
Pellavaöljymaali on luonnontuote, joka on perinteisesti valmistettu ilman muovia. Alkydiöljymaali on muovimaali, eikä sen käyttöä voi suositella. Myös perinteisessä maalissa on käytetty aikojen kuluessa erilaisia ympäristölle ja terveydelle haitallisia aineita, kuten lyijyvalkoista. Lyijyvalkoinen, siis lyijykarbonaatti, on lyijystä ja viinietikasta valmistettu väripigmentti, jota käytettiin aiemmin yleisesti öljymaaleissa sen erinomaisten teknisten ominaisuuksien vuoksi. Lyijy torjuu tehokkaasti hometta, ja maalipintaan nopeasti muodostuva hiushalkeamaverkosto tekee siitä hengittävän pian sivelyn jälkeen. Lyijyn käyttö maaleissa kiellettiin EU-direktiivin johdosta annetulla asetuksella vuonna 1993. Kielto ei koske historiallisten rakennusten entisöintiä. Käytännössä lyijyvalkoista ei ole viime aikoina talojen maalaustöissä käytetty. Lyijy on myrkyllistä, ja sitä voi päätyä elimistöön nieltynä tai hengitettynä pölynä. Vanhoja öljymaaleja puhdistettaessa tulee maaliroskat kerätä talteen ja huolehtia myös asiallisesta henkilösuojauksesta. Maalarimestari Kalevi Järvinen on katsonut lyijyvalkoisen olevan aivan keskeinen osa perinteistä maalia, ja hän kirjoittaa kirjassaan Puurakennusten ulkomaalaus (Hämeenlinna 2005): ”Perinteisiksi öljymaaleiksi voidaan perustellusti nimittää 1940-luvulle saakka valmistettuja maaleja, jolloin maali valmistettiin lyijyvalkoisesta ja liidusta. Liidun käytön tarkoitus maalinvalmistuksessa oli todennäköisesti sama kuin nykyäänkin eli kustannuksien säästäminen.” Panu Kaila kirjoittaa samasta aiheesta: ”Titaanivalkoisen tuo öljymaaliin vuoden 1920 tienoilla mullisti maalikalvon laatua… perinteinen ulkomaalaus voitaisiin siten rajoittaa tarkoittamaan aikaa ennen titaanivalkoista…”
Lyijyn korvikkeita ja muita valkoisia
Lyijyn sijaan nykyään käytettävä sinkkivalkoinen, eli sinkkioksidi, ei torju hometta yhtä hyvin kuin lyijy, ja sinkin ongelmana on myös maalipinnan liika kovettuminen. Sinkkivalkoispohjustusta käytettäessä seuraava maalikerros pitäisikin sivellä melko pian ennen kovettumista, jotta maali ei kuoriudu. Nykyään homepesu ennen maalaamista on tarpeen, ja silti on mahdollista, että varsinkin vaaleisiin maalipintoihin ilmaantuu tummaa hometta. Se on onneksi yleensä pelkkä ulkonäköhaitta. Homehtuneen maalipinnan voi pestä vedellä laimennetulla etikalla. Valkoisena pigmenttinä käytetään sinkkivalkoisen lisäksi Panun mainitsemaa titaanivalkoista, joka koostuu pääasiassa titaanidioksidista. Se on hyvin peittävää ja kirkkaan valkoista.
Kirjoitussarjamme seuraavassa osassa käsittelemme öljymaalilla maalaamista.
Emilia ja Pekka Saatsi