Olemme kirjoitussarjamme ensimmäisessä osassa käsitelleet arkkitehtonista laatua, rakennushistoriallista laatua, toimivuutta ja esteettömyyttä. Nyt vuorossa on kaksi rakennusfysiikkaan liittyvää teesiä: energiatehokkuus ja kosteusturvallisuus.
5. Energiatehokkuus
Lain mukaan energiatehokkuutta on parannettava rakennuksen luvanvaraisen korjaus- ja muutostyön yhteydessä, jos se on teknisesti, toiminnallisesti ja taloudellisesti toteutettavissa. Tämä velvollisuus ei koske rakennuksia, joiden käyttö tarkoitukseensa vaikeutuisi kohtuuttomasti, jos energiatehokkuutta olisi parannettava. Toisin sanoen: korjausrakentamisessa energiatehokkuutta pyritään parantamaan, mutta monissa tilanteissa muut arvot, kuten rakennussuojelu, ohittavat energiatehokkuuden parantamisen. Olemme blogissamme aiemmin pohtineet, miten sovittaa yhteen kulttuurihistorialliset arvot ja energiatehokkuus.
Rakennusfysiikan professori Juha Vinha (TTY) on useasti tuonut esiin, että energiatehokkuusvaatimuksissa on menty liian vauhdilla eteenpäin. Jos lisätään lämmöneristeitä, pitäisi tietää mitä tehdään, jotta ei aiheuteta kosteus- ja homeongelmia. Jos esimerkiksi yläpohjaeristeen paksuutta kasvatetaan 400mm > 600mm, riskit kasvavat, mutta lämmöneristävyys ei juuri parane. Riskien lisääntyminen johtuu siitä, että ns. hukkalämpö ei pysty enää pitämään eristekerrosta kuivana. Lämmöneristävyys ei lisäänny eristekerroksen paksuntamisen suhteessa, koska pehmeässä, paksussa eristekerroksessa alkaa tapahtua konvektiota, joka jäähdyttää eristekerrosta.
Olisi tärkeämpää keskittyä kestävään rakentamisen kuin hetkellisen suorituskyvyn mittaamiseen, kuten olemme aiemmin tuoneet esille kirjoituksessamme Energiatehokkuus ei ole oikotie ekologisuuteen.
6. Kosteusturvallisuus
TTY:n rakennusfysiikan laitokselta saadun tiedon mukaan, korjausprojekteissa vain 50% on kosteudenhallintasuunnitelma. Uudisrakentamisessa sellainen yleensä vaaditaan. Ongelma saattaa olla, että suunnitelma on liian yleispätevä (ei yksilöity projektille) tai sitä ei noudateta. Tietoisuus kosteudenhallinnan merkityksestä on kasvussa, mutta se pitäisi jalkauttaa viimeiseenkin toteuttavaan portaaseen asti. Rakennushankkeen ”kuivaketjun” pitää toteutua hankkeen alusta loppuun käsittäen suunnittelun, rakentamisen ja käytön ajan. Rakenteisiin ei saa jäädä tai muodostua käytön aikana kosteutta, joka voisi aiheuttaa käytön aikana sisäilmahaittoja.
Sisäilman suhteen ei pidä ottaa suunnittelussa minkäänlaisia riskejä; ratkaisujen tulee olla kosteusteknisesti toimivia ja turvallisia. Rakennuksen tulee toimia oikein rakennusfysikaalisena kokonaisuutena huomioiden olosuhteet, rakenteet ja talotekniikan. Rakenteisiin rakennusaikana kertyvän veden minimoimiseksi rakenteet on suunniteltava siten, että ulkoseinät ja vesikatto saadaan mahdollisimman nopeasti vettä pitävään tilaan, ja haitallinen veden kertyminen rakenteisiin estetään. Toteutusaikataulun laadinnassa on otettava huomioon rakenteiden kuivumisen vaatima aika. Täydentäviä peittäviä rakenteita voidaan toteuttaa vasta, kun rakennuksen vaippa on vedenpitävä ja rakenteet saavuttaneet niille esitetyt kriittiset kuivuusasteen raja-arvot.
On täysin käsittämätöntä, että rakennustyömailta ei vieläkään vaadita kunnon sääsuojausta. Rakentaminen teltassa lisää kustannuksia rakentamisen aikana, mutta on välttämätöntä kuivaketjun toteuttamiseksi. Omilla korjaustyömaillamme olemme vaikuttuneet siitä, miten tehokasta, laadukasta ja kestävää teltan alla työskentely on, riippumatta onko kyseessä hirsi- tai tiilitalo. Sään armoilla rakentaminen on venäläistä rulettia – osuuko sade sinun rakennustyömaasi kohdalle?
Pekka Saatsi